Laitonta uhkailua, kiristystä ja määräävän monopoliaseman väärinkäyttöä – Aleksi Valavuori paljastaa eronsa taustat

Oletko sinäkin kyllästynyt pelimonopoliin ja sen tuomiin lieveilmiöihin? Yksittäisenä kuluttajana voit vaikuttaa omalla käyttäytymiselläsi. Kun seuraavan kerran pelaat uhkapelejä, valitse jokin uusi nettikasino tai lunasta kasinobonus ulkomaiselta peliyhtiöltä. Yhdessä voimme vaikuttaa!

Maanantaina eroanomuksensa Nilan Bisonsin urheilujohtajan tehtävästään jättänyt Aleksi Valavuori voi vihdoin puhua. Eroanomus on hyväksytty ja Valavuori kertoo nyt kaiken likaisesta pelistä, jota erityisesti valtion monopolit harjoittavat jopa uhkailuun tukeutuen.

Valavuori on käynyt yhden miehen taisteluaan valtion monopoleja, erityisesti pelimonopolia vastaan jo vuosia. Urheilu- ja pelialan läpikotaisin tunteva Valavuori on vuosien varrella nähnyt ja kokenut mitä ihmeellisimpiä kytköksiä sekä väärinkäytöksiä. Harva taho on uskaltanut kuitenkaan näihin epäkohtiin puuttua, koska mm. Veikkaus & RAY vaikuttavat niin vahvasti taustoilla myös poliittiseen toimintaan, kuten viime päivät ovat vihdoin osoittaneet. YLE uutisoi eilen, että RAY:n johtoa epäillään vaaliraharikoksesta. Rikossyytteen mukaan RAY:n johto on antanut lain vastaisesti tukea poliittiseen toimintaan. Poliittiseen toimintaan, jossa päätökset mm. RAY:n ja Veikkauksen monopolin suojaamisesta tehdään. Valavuoren mukaan esimerkki on ainoastaan jäävuoren huippu.

Koripalloliitto uhkasi sulkea Nilan Bisonsin Korisliigasta välittömästi

Korisliigaan noussut loimaalainen Nilan Bisons pelasi historiansa ensimmäisen liigaottelun sunnuntaina Loimaalla. Valavuoren mukaantulo Loimaalle on tuonut rutkasti lisänäkyvyyttä korikselle ja mies toi rahaa toimintaan merkittävästi.

Kun Valavuori erehtyi kommenteissaan arvostelemaan Veikkauksen härskiä toimintaa suomalaisessa urheilussa sekä sen harrastamaa sanelupolitiikkaa, oli tämä liikaa monopolin edustajille. Ja kun Valavuori vielä ilmoitti laittavansa korisliigajoukkueen Veikkaukselta saaman nimellisen toimenpidepalkkion 1.500€ lottoon, oli soppa valmiina. Samaan aikaan Nilan Bisonsin pöydällä kun makasi monikymmenkertainen sponsorointitarjous NordicBetilta, jota he eivät kuitenkaan voineet vastaanottaa johtuen Suomen arpajaislainsäädännöstä. Tähän lakiin oli tiukasti vaikuttamassa RAY:n johto, josta siis osa on nyt rikoksesta epäiltyinä.

Veikkaajat.comin tietojen mukaan sekä Veikkaus että Opetusministeriö uhkasivat Koripalloliittoa tuen menetyksellä ja tämän seurauksena liitto uhkasi sulkea Nilan Bisonsin ulos Korisliigasta. Valavuori vahvistaa tiedon.

Nilan Bisons uhattiin sunnuntaina sulkea Korisliigasta välittömästi, mikäli emme poista lottouutista tai, mikäli sanon vielä sanankin liittyen monopolin toimintaan suomalaisessa urheilumaailmassa. Koripalloliittoa en viitsi tässä syytellä. Tietojeni mukaan liittoa uhkailtiin Opetusministeriön tuen menettämisellä, mikäli he eivät saa suutani tukittua. Tuskin liitto voi tätä tietoa varmistaa, heidät on hiljennetty tehokkaasti. Jos tässä ei ole kyse määräävän monopoliaseman väärinkäytöstä, niin missä sitten?

Valavuoren tulkinnan mukaan ammattilaistoimintaa harjoittavilta seuroilta on pelimonopolin myötä viety yksi suurimmista liiketoimintansa edellytyksistä. Urheilumaailma on muuttunut ja kansainväliset sekä vastuulliset pelialan toimijat ovat merkittävinä rahoittajina huippu-urheilussa.

Kyse ei ole ainoastaan Veikkauksen liigoille tarjoamista hyväksikäyttösopimuksista. Samaan aikaan Suomen arpajaislaki vie pohjan koko toiminnalta pois ja Veikkaus sanelee säännöt pennikaupalla. Esimerkiksi muuttuneesta markkinasta käy melkein mikä tahansa eurooppalainen huippuseura, jolla on kumppaninaan iso ja vastuullinen pelialan toimija.

Urheilujohtaja väistyi, jottei loimaalainen pienen kaupungin seura joudu kohtuuttomaksi sijaiskärsijäksi. Päätöksen hän teki heti sunnuntain uhkailujen jälkeen.

Olisimme voittaneet sulkemisen tapahtuessa oikeudessa 100-0. Tästä olisi kuitenkin syntynyt liikaa haittoja loimaalaiselle korikselle ja oli parempi, että väistin itse eroamalla. Jokainen lukutaitoinen ymmärtää, kuinka sairasta tämä toiminta on. Jopa sananvapautta rajoitetaan mielin määrin. Ja samalla tässä olisi monopolin toimesta oltu valmiina pudottamaan lähes 50 vuotta nuorten kasvatustyötä tehnyt koripalloseura huipulta yhdellä napin painalluksella.

Valavuori toivoo myös muiden lajien seurajohtajien ja toimijoiden uskaltavan avaamaan suunsa.

Toivottavasti seurajohtajat ja muut kovaa työtä urheilun eteen tekevät tahot uskaltavat vihdoin avata suunsa. Yksikään itseään urheiluihmiseksi nimittävä ei voi hyvällä omallatunnolla enää vain seurata tätä vierestä. Monet muut lajit kärsivät monopolin toiminnasta myös huomattavasti.

Valavuori, 32, tietää mistä puhuu. Hän on toiminut jo pitkään sekä urheilu- että pelimaailmassa. Hänet nimettiin historian nuorimpana, 24-vuotiaana, kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n markkinointikomiteaan ja pelialalla hän on toiminut konsulttina vuodesta 2007. Valavuori ei ole suostunut sulkemaan silmiään kohdatessaan vääryyksiä ja mies on pitäytynyt periaatteissaan.

Suomi on monopolien ja kartellien luvattu maa, mutta samalla hyvin vaiettu. Jos arvostelet monopolia, sinut hiljennetään. Ainoa tapa, jolla pääset tähän nk. suomalaisen urheilun sisäpiiriin, on totella hyvävelijärjestön ohjeita ja tanssia nuorassa.

Olen tehnyt koko nuoren ikäni urheilun ja nuorten liikkumisen eteen duunia ja tulen aina tekemään. Ehkä arvostan liian vähän Veikkauksen tarjoamia vapaalippuja ja voitelumeiningillä hoidettavia, suoraan kansalaisten taskuista tulevia ulkomaan matkoja. Pitäydyn mieluummin periaatteissani ja maksan pääsylippuni sekä matkani itse.

Maissa, joissa oikeasti arvostetaan huippu-urheilua toimitaan Valavuoren näkemyksen mukaan täysin eri tavoin.

Olen ylläpitänyt suhteitani eurooppalaiseen huippu-urheilutoimintaan ja heidän kanssaan avoimesti ihmetellyt hyvinvointivaltiomme puuhastelua näissä asioissa. Oikeat huippu-urheilun ammattilaiset eivät voi käsittää maamme politiikkaa tässä asiassa. Paradoksaalista Suomessa on se, että ne tahot jotka tuhoavat suomalaista huippu-urheilua parhaansa mukaan, istuvat otteluissa aina parhailla paikoilla ymmärtämättä huippu-urheilun lainalaisuuksista yhtään mitään.

Valavuoren mukaan Veikkaus ei ole enää pitkään aikaan elänyt omien periaatteidensa mukaisesti. Veikkaus saa mellastaa miten tahtoo ja kaikki muut saavat väistyä. Eduskunnassa siunattava veikkausvoittovarojen jakoperiaate on ollut päälaellaan jo pitkään.

Veikkaus perustettiin aikoinaan huippu-urheilun tueksi ja tällä hetkellä urheilu saa enää noin neljänneksen tuesta. Huippu-urheilu, joka ainoana kulttuurin alana generoi rahaa sisään, on jäänyt täysin nuolemaan näppejään. Onneksi Opetusministeriö jakaa edes järjestöille jotain ja rahoittaa mm. liikuntapaikkarakentamista.

Aina, kun Veikkausta arvostellaan, heiltä tulee Valavuoren mukaan sama mantra. He piiloutuvat ison hyväntekijäroolinsa taakse ja kertovat kauniita lukuja veikkausvoittorahoista ja niiden jaosta. Samaan aikaan Veikkaus nostelee loton hintaa silloin kun huvittaa ja kansaa viedään kuin sitä kuuluisaa pässiä.

Näiden hienojen lukujen yhteydessä kukaan ei ole viitsinyt mainita sitä faktaa, että on olemassa myös huomattavasti tuottavampiakin ratkaisuja pelialan valtiollista tukea kasvatettaessa. Ei kukaan ole viemässä Veikkaukselta pois lottoa, kenoa tai pitkävetoa. Markkinaa tulisi kehittää kilpailukykyisemmäksi ja tulosta tekevämmäksi. Kehitys palvelisi myös Veikkausta. Veikkaus joutuisi oikeasti tarkkailemaan myös omia toimintojaan ja parantamaan palvelujaan nykyisen yksinpuhelun sijaan.

Ja tietenkin, kun Veikkausta arvosteltiin täytyi myös merkittävänä edunsaajan, SLU:n puheenjohtajan, Timo Laitisen, hyökätä Valavuorta vastaan YLE:n julkaisemassa tiedotteessa. Valavuorta itseään hyökkäys jopa hymyilytti. Eikä Valavuorta myöskään ihmetyttänyt se seikka, ettei YLE suostunut julkaisemaan hänen vastinettaan.

Tietenkin valtio-omisteinen YLE julkaisi ensi töikseen toista valtion monopolia suojelevan tiedotteen. Saahan Veikkaus ainoana mainostaa YLE:n kanavilla ja YLE käy avoimesti läpi sivuillaan Veikkauksen vedonlyöntikertoimia, vaikka tämän ei tulisi mitenkään olla mahdollista vallitsevassa lainsäädännössä.

Eikä YLE tosiaan suostunut julkaisemaan vastinettani Laitisen syytöksiin, jossa hän vihjaili jopa rikollisesta toiminnasta. Mielipiteen ilmaisu ei tietojeni mukaan ole rikollista toimintaa Suomessa vuonna 2011. Laitisen loppukaneetti oli kenties korneinta luettavaa pitkään aikaan. Siinä hän perusteli monopolin olemassaoloa ensijaisesti rikollisuuden ja peliongelmaisuuden ehkäisemisellä. Ehkä häneltä on jäänyt lukematta, että Suomi on yksi maailman peliongelmaisimmista kansoista.

Vaikka Valavuori ottaa tilanteen varsin rennosti, kokee hän hyökkäyksen kunnianloukkauksena ja ei aio jäädä seuraamaan tilannetta tumput suorina. Valavuori sanoo pitäneensä toistaiseksi asiat ja ihmiset erillään, mutta SLU:n hyökkäyksen jälkeen tilanne muuttui. Veikkaajat.comin tietojen mukaan Valavuori menetti kaksi vuotta sitten merkittävän tv-alan työn Veikkauksen toimihenkilön kerrottua suoraan tv-yhtiölle, ettei Valavuorta voi palkata, koska Veikkaus kokee hänet uhkana. Valavuoren mukaan kyseessä on erittäin räikeä määräävään monopoliaseman väärinkäyttö ja elinkeinon harjoittamisen laiton estäminen, jollaista tapahtuu varsin usein.

Olen toistaiseksi pitänyt suuni kiinni henkilötasolla. Nyt mentiin yksinkertaisesti liian pitkälle. Olen arkistoinut vuosien varrelta tietoja määräävän monopoliaseman väärinkäytöksistä tällaista päivää varten, jota en kuitenkaan koskaan toivonut näkeväni. Käyn juristieni kanssa läpi, mikä on seuraava askel.

Tavoitteena lisensoitu pelimarkkina vuoteen 2013 mennessä

Valavuori toivoo herätyksen vihdoin tapahtuneen ja Suomen ottavan oppia mm. Iso-Britannian ja Tanskan lisenssoidusta pelimarkkinasta, jossa valtio saa enemmän verorahoja, huippu-urheilu ja muu kulttuuri enemmän tukea sekä peliongelmaisuus on huomattavasti Suomea pienempää. Valavuoren mukaan Suomen pelimonopoli on monessa kohtaa EU-lakien vastainen. EU-tuomioistuin purki äskettäin myös Tanskan pelimonopolin ja juutit siirtyvät lisenssoituun pelimarkkinaan 1.1.2012.

Valavuori näkee Suomen monopolin toimineen jo pitkään vastoin EU-tuomioistuimen asettamia säännöksiä.

EU-tuomioistuimen päätöksen mukaan rahapelimonopolia koskeva kansallinen lainsäädäntö on mahdollinen vain tapauksessa, jossa rahapeleihin liittyvä rikollisuus ja mahdolliset petokset ovat todistetusti ongelma kyseisessä maassa. Jo pelkästään tähän tukeutuen, ei Suomen pelimonopolille löydy kestäviä perusteita.

Valavuoren mukaan olisi hyvä katsoa toimivimpia malleja ja tehdä uudistuksia, ennen kuin siihen pakotetaan. Monopoli on hänen mukaansa fossiilijäänne ja tällä hetkellä suomalaisen huippu-urheilun suurin uhka.

Mitä pidempään ylläpidämme monopolin asettamaa jarrua, sitä kauemmaksi jäämme huippu-urheilun koventuneessa kansainvälisessä kilpailussa.

Toivottavasti Suomen lainsäätäjät vihdoin heräävät vuoteen 2011 ja uskaltavat uudistua. Kovinkaan moni kansanedustajista ei edes tunne mahdollisuuksia ja tiedottomuus synnyttää usein pelkoa, kun samaan aikaan olisi mahdollista läksynsä lukemalla nähdä mahdollisuudet ja käyttämättömät voimavarat.

Veikkaajat.com kiittää Aleksi Valavuorta harvinaisen avoimesta haastattelusta. Mitäpä muutakaan tältä herralta oli odotettavissa.

Veikkaajat.com