Urheilun hautausmaa

Uuden urheilujärjestön johtajan valinta oli jälleen sen luokan farssi, että usko alkaa loppua. Urheiluymmärrys, -rakkaus ja -teot ovat niin kovin kaukana siitä, mitä niiden tulisi olla vuonna 2012.
Koska me alamme kysyä oikeita kysymyksiä? Kun suomalainen urheilija ei voita mitalia tai seura on taloudellisissa vaikeuksissa, päätyy se otsikoihin. Mutta kaikessa hiljaisuudessa suljemme silmämme miten koko urheilun päätöksentekoprosessi on muodostunut hautausmaaksi. Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Kuntoliikuntaliitto ja Nuori Suomi yhdistyvät, mikä sinänsä on järkevää. Tälle urheilun suurimpia resursseja hallitsevalle ryhmittymälle valittiin uusi johtaja, vetäjä, liideri, keulakuva. Jostain syystä ei noussut edes keskustelua, kun entinen SLU ja Nuori Suomi -työntekijä Teemu Japisson valittiin tehtävään. Siis kuka?

Suoraan sanoen valintaprosessi haiskahtaa pahemmalta kuin edes mikään politiikkaan liittyvä suhmurointi. Varsin luotettavat lähteet kertovat, että koko prosessi hakea parasta johtajaa urheilun kannalta tärkeään tehtävään oli näennäinen, ja omalle miehelle järjestön sisältä oltiin luvattu tämä paikka jo etukäteen. Eli nimi vaihtuu, mutta kaikki jatkuu samalla tavalla kuin aiemminkin. Järjestelmä ja rakenne ovat taputtaneet itseään selkään, että taas me onnistuimme pitää itsemme vallassa. Eikä kukaan enää edes jaksa tai osaa tätä kyseenalaistaa.

Ja ei, minulla ei ole tätä uutta kaveria, valituksi tullutta Teemu Japissonia vastaan yhtään mitään. Tosin kuulin hänen nimensä ensimmäistä kertaa valinnan yhteydessä, vaikka olen ollut melko lähellä suomalaisen urheilun päivittäin sykkivää sydäntä jo pitkään. Tekisi heti mieli kysyä että voiko muutos tulla sisäsiittoisesti ja missä ovat ne vaikuttavat avaukset ja intohimoiset teot yhteisen urheilukentän puolesta? Mutta oikeampi kysymys on, että kun valitaan suomalaisen urheilukentän kannalta tärkeään tehtävään, kuka on tekemässä valintaa, millä kompetenssilla ja mikä heidän oma motiivinsa on?

Ketä siellä pääkallopaikalla sitten on? Lähinnä poliitikkoja ja kylänmiehiä. Hallitus ja puheenjohtajisto on liian usein täynnä urheilun amatöörejä. Mistään ei löydy osumia heistä linkitettynä urheiluun tai edes muutosjohtamiseen. Silti he käyttävät 1,1 miljoonan seuroissa harrastavien suomalaisten kannalta tärkeää päätösvaltaa. Millä perusteella järjestöjärjestelmä on heidät näihin toimiin valinnut ja mitä asioita he ajavat meidän jäsenseurojen hyväksi? Tai edes miten tämä valintaprosessi meni lehti-ilmoituksen jälkeen?

Satun nimittäin useasta eri lähteestä tietämään, että yritysammattilaisia ei kuunneltu, koska poliittinen urheilun amatöörijohto oli masinoinut tämänkin valinnan omien etujensa mukaisesti, ei suomalaisen urheilun ja liikunnan etujen mukaisesti. Ovatkohan nämä ihmiset edes näissä valitsijahommissa itsensä vai suomalaisen urheilun vuoksi? Vaadin, että tällaisissa valintaprosesseissa ja hallituksissa olevat ihmiset tulisi meille jäsenseurojen ihmisille kertomaan avoimesti niin valintaprosesseista kuin mitä urheilukentän etua ovat itse ajamassa. Silloin heillä olisi mahdollisuus todistaa vääräksi väittämäni, että suomalaisessa urheilussa amatöörit ovat valitsemassa ammattilaisia toimiin. Epäilen, ettei kukaan uskalla.

Katsotaanpa faktoja. Lajiliittojen hankkimien ulkopuolisten palvelujen kustannukset ovat nousseet 73 prosenttia. Palkat ja palkkiot ovat nousseet 43 prosenttia. Kun taas lajiliittojen urheilija- ja valmentajakulut ovat laskeneet 32 prosenttia. Suomeksi: Raha jää rakenteisiin. Rahaa jää juuri näihin toimimattomiin rakenteisiin, joista edellä mainitsin. Miksi? Siksi, että rakenteet on rakennettu amatööritalkoin ja saavutetuista eduista pidetään kynsin hampain kiinni urheilun jäädessä kakkoseksi. Urheilukenttä on muuttunut niin radikaalisti viimeisen 20 vuoden aikana, ettei sen kuumimmassa ytimessä ole enää sijaa yhdellekään kylänmiehelle.

Uuden urheiluyksikön yksi olennaisimmista ja myös kirjatuista tehtävistä on tuoda lisäresursseja suomalaiseen seuratoimintaan, siis suoraan kentälle pois raskaista järjestörakenteista. Eihän järjestöissä urheilla, vaan seuroissa. Miten luulette sen onnistuvan, kun tätä muutosta ovat järjestämässä järjestelmän omat ihmiset ja kylänmiehet, joilla ei ole päivänkään nykykokemusta varsinaisesta seuratyöstä, huippu-urheilusta nyt puhumattakaan. Urheilussa on liikaa amatöörien hyvävelijärjestelmää.

Urheilulehti kertoi viime numerossaan ja uuden järjestön sisältä vahvistettiin, että Aki Riihilahti olisi ollut vahvin kandidaatti pääsihteerin tehtävään. Tieto kertoo, että sisäisen suhmuroinnin kautta tämä härskisti ohitettiin. En edes mene siihen, että Riihilahden myötä suomalainen urheilukenttä olisi vihdoin saanut kaipaamaansa ydinosaamista ja keulakuvaa. Enkä mene siihenkään, että Riihilahti pesi ammattilaisten tekemissä soveltuvuustesteissä kaikki muut usean metrin mitalla. Nimiä tärkeämpää on, että meillä olisi parhaat päätöselimet ja urheilua tukevat rakenteet.

Mitä lopulta saimme? Poliittisesti manipuloidun valintaprosessin, joka halveksuu urheilun syvintä olemusta kaikin mahdollisin tavoin. Sisäsiittoinen järjestöjärjestelmä mustamaalaa sekä vahingoittaa urheilua huomattavasti kohua herättäneen HIFK vs. Jokerit – väkivaltajupakkaa syvemmältä. Yksi tappelu valloittaa lööpit viikoiksi, mutta urheilumme kannaltamme paljon olennaisempi asia kuopataan kaikessa hiljaisuudessa.

Veikkaajat.com
Compare items
  • Total (0)
Compare
0