Mustan Teräsmiehen pahoinpitely johti Bisons-sopimukseen

Helsingin keskustassa taidoillaan ilahduttanut nuorallakävelevä ”Musta Teräsmies” joutui pahoipitelyn kohteeksi iltapäivällä 9. lokakuuta. Joukko humalaisia suomalaisnuoria potki Teräsmiehen narua sillä seurauksella, että pidetty katutaiteilija putosi katuun.

Taiteilijan oikea nimi on Omar Marcus. Suomalaisnaisen elämänkumppanikseen löytänyt Omar on perheenisä, joka on jo vuosia pyrkinyt hankkimaan leipää perheensä eteen taiteilemalla nuoralla helsinkiläisten iloksi. Erityisesti lapset ovat ilahtuneet narullakävelystä Helsingin ytimessä.

Aleksi Valavuori luki tapahtuneesta tänään ja reagoi heti. Valavuori on jäänyt monesti nauttimaan Mustan Teräsmiehen taituruudesta. Valavuori sai Omarin numeron nopeasti ystävältään Lars Sonckilta sosiaalisen median kautta ja otti mieheen heti yhteyttä.

  • Omarin tapaisia kundeja pitää palkita ja nostaa esiin. Hän on mitä parhain esimerkki siitä, kuinka paljon omalla aktiivisuudellaan voi saada aikaan.

Musta Teräsmies ei ole tottunut kovin isoihin tuloihin, mutta on silti jaksanut kiivetä narulle päivästä toiseen. Joinain päivinä palkkapussista on löytynyt vain muutama hassu kolikko. Tänään Omar sai myös taloudellisesti tuntuvan keikan.

Omar Marcus a.k.a. Musta Teräsmies viihdyttää urheilukansaa Biisonien seuraavassa Eurocup-pelissä 27.11. Vantaan Energia Areenalla.

Veikkaajat.com